järbo garn molly lanka turkki

Derya Tekin

kenkäkauppa lehtonen turku

Turkin kesä alkoi kahdella kauhistuttavalla kaivosturmalla. Toinen oli Soman kaivosturma, jossa menehtyi satoja ihmisiä. Toinen kaivosturma oli Sirnakissa. Tämänkin turman
diseños de ventanas de aluminio en arco
1.jpg

pinhani yitirmeden sözleri dinle

Turkissa tapahtui maan suurin kaivosturma 13. toukokuuta. Tuho oli katastrofaalinen. Kaivosturma jo itsessään on järkyttävää, mutta niin olivat myös sen
moussa dembélé height
Derya Tekin

voiko seleeniä saada liikaa

Kesän mielenosoituksien jälkeen Turkissa menehtyi kahdeksan nuorukaista. Yksi heistä oli 19-vuotias Ali Ismail Korkmaz. Ali Ismail oli osallistunut rauhanomaisiin mielenosoituksiin
jääkauden merkit suomessa video
Kristiina Koivunen

huomenna mennään korkeasaareen nuotit

Viime päivinä mediassa on ollut ikäviä uutiskuvia huonosti sujuneesta vappumielenosoituksesta Istanbulin Taksim-aukiolta. Tilanne on menossa vaaralliseen suuntaan myös Kaakkois-Turkissa eli
tunteet pelissä kausi 9
Derya Tekin

kuiva ääni ratkojat

Synnyin kaupunkiin, jossa äidinkieltäni oli kiellettyä puhua. Kiellon vuoksi tutustuin kurdin kieleen ainoastaan laulujen kautta. Siksi puhun vierasta kieltä, turkkia,
tuhannen tähden hotelli sanat
Kristiina Koivunen

itsensä johtaminen in english

Luonnostelen tätä blogitekstiä käsin muistikirjaan Etelä-Kurdistanissa sijaitsevan Kalarin bussiasemalla, odottaen Sulaymaniaan lähtevää bussia. Vieressä seisoo Bagdadiin menevä bussi, kaupunkiin on
psykologinen pääoma määritelmä
Derya Tekin

cevicheria rumiñahui locales

Turkissa on odotettu eilen pidettyjä kunnallisvaaleja pitkään. Vaalit olivat hyvin vilkas ja äänestysaktiivisuus noin 90 prosenttia. Vaalipäivänä jo ennen äänien
keinukallion portaat määrä
Kristiina Koivunen

jäätelöbaari oulu höyhtyä

Viime viikonloppuna 21. maaliskuuta vietettiin Keski-Aasian kansojen kevään juhlaa, newrozia, ja kolme newroz-juhlaa ovat vieneet aikani ja voimani, joten kerron
roope tonterin isä
1.jpg

yhdestä kaljasta känniin

Viime viikolla Turkissa haudattiin maan lapsuus. AKP-puolueen omatunto mahtui 16-kiloiseksi kutistuneen teinipojan arkkuun. Muille arkku oli liian painava kannettavaksi. Siksi
estadio santiago bernabéu capacidad
1.jpg

voiko leivinpaperi syttyä tuleen

Poliisi tähtäsi leipäostoksille menevää Berkin Elvania kyynelkaasukapseleita ampuvalla kranaatinheittimellä päähän viime kesäkuussa Istanbulissa. Elvan vaipui osumasta koomaan ja kuoli tiistaina,
wolfteam kayıt ol gezginler
1.jpg

kysyä ruotsiksi imperfekti

Istanbulissa ja muualla Turkissa on ollut viime päivinä rajuja mielenosoituksia, kun tieto viisitoistavuotiaan Berkin Elvanin kuolemasta julkistettiin. Viime kesäkuussa yliannoksen
äkillinen muistin huononeminen
1.jpg

keuhkoja avaava lääke

Olen kirjoittanut tänä vuonna Fifiin useita blogeja Turkin rauhanprosessista. Neuvottelut ovat edenneet jähmeästi. Jo alku oli katastrofaalinen: Pariisissa murhattiin kolme
avioehto avioliiton jälkeen